Valittu esittelee
Marjo @ Amber Benson - Take A Chance | 09.07.2003
Milloin sivusi näkivät päivänvalon ja mikä oli niiden perusidea?
- Idea tuli joululomalla 2002. Satuin taas pitkästä aikaan surffailemaan ahkerasti suomalaisilla Buffy-sivuilla ja huomasin ettei omalle lempinäyttelijälleni ollut sellaisia. Take a Chance näki päivänvalon aika nopeasti, koska ensimmäinen versio sivuista oli hyvin yksinkertainen. Virallinen "julkaisupäivä" taitaa olla 3.1. Perusidea on tietenkin tuoda suomalaisillekin tietoa tästä lahjakkaasta nuoresta naisesta, perustietojen lisäksi itse painotan paljon uutisten tärkeyttä.
Kumpi oli ensin, Amber vai Tara?
- Tara. Amber oli minulle tuttu Crush -leffasta, mutta en tiennyt hänestä mitään ennen Buffyä. Taran tullessa tärkeäksi osaksi sarjaa, aloin etsiä Amberistakin tietoa ja huomasin kuinka lahjakas ja hyväsydäminen neito on kyseessä.
Pystytkö nimeämään yhtään jaksoa, jossa Taran hahmon olemus mielestäsi pääsee parhaiten esille? (Jos kyllä, voitko perustella?)
- Vaikea kysymys, koska Tara on koko sarjan hahmoista kokenut eniten muutoksia lyhyessä ajassa. Keväällä Suomessa esitetyt 5. kauden jaksot Ruumis ja Ajasta Iäisyyteen kuvaavat mielestäni hyvin Taran parhaita ominaisuuksia. Vähitellen hänen asemansa Willow'n ja koko jenginkin tukipilarina, melkein voisi sanoa "toisena Gilesinä" tulee esille. Suomessa esittämättömistä jaksoista mainitsisin jakson Dead Things. Siitä voisin oikeastaan paljastaa vain sen verran, että Buffyn ja Taran ystävyys syvenee.
Hyvät ja huonot kokemuksesi sivun ylläpidosta? Mikä on mukavaa, mikä masentaa?
- Pidän paljon sivujen ylläpidosta, sillä varsinaisesti muita sivuja, joita näin usein päivittäisin, ei minulla ole. Vaikka kävijöitä ei yhtä paljon kiinnostaisikaan kuin itseäni, on ihanaa saada uusia uutisia ja kuvia sivuille. Oikeastaan minua masentaa vain se, etten osaa tehdä (lue: en ole jaksanut opetella) sivujen ulkoasuja hyvin. Tämän ulkoasun on tehnyt hyvä ystäväni Riikka, sydämelliset kiitokset hänelle.
Mikä on mielestäsi se sivujesi osa, joka vierailijan kannattaisi ehdottomasti huomioida ja miksi?
- Riippuu haluaako tietää enemmän Amberista vai Tarasta vai molemmista. Kehottaisin ainakin lukemaan etusivun aina huolella, mikäli on kiinnostunut esimerkiksi uutisista Amberin omasta leffasta Chancesta, jossa siis esiintyy myös muita tuttuja Buffy-näyttelijöitä. Chancella on myös oma (tällä hetkellä suppeahko) osastonsa.
Miltä tulevaisuus näyttää?
- Hyvältä, sillä itselläni on suunnitelmissa yrittää päästä tapaamaan Amberia.** Mikäli se onnistuu, tulee sivuillekin aimo pläjäys tapaamisesta :) Kiinnostukseni sivujen ylläpitoa kohtaan ei ainakaan ole lopahtamassa.
Mikä sinulle on nettisivuissa tärkeintä?(ulkoasu/sisältö/päivitykset/jne)
- Pidän tärkeänä sitä, että sivut ovat valmiit kun ne laitetaan nettiin. "Under construction" -osastot viikosta tai jopa kuukaudesta toiseen ahdistavat. Kaikista tärkeintä on tietenkin se, että kaikki tarpeellinen tieto löytyy ja helposti.
** Ja Marjohan toteutti tämän haaveensa joulukuussa 2003! Hän matkusti Frankfurtiin, Saksaan ja pääsi tapaamaan Amberin. Lisätietoa ja kuvia reissusta löytyy Take A Chancen kautta.
Muut esittelyt