Valittu esittelee
Raven @ VAARNA-web | 15.04.2003
Milloin kiinnostuit Buffysta? Miksi?
- Buffy-addiktoitunut kaverini suositteli minulle sarjan katsomista joskus
kakkoskaudella, kun sitä esitettiin vielä MTV3:lla. Tosissani aloin Buffya
seuraamaan kuitenkin vasta kun se siirtyi SubTV:lle. Die Hard -luokan fani
minusta tuli 2001 vuoden lopulla, kun keksin, että netistä voi lukea
tulevien jaksojen käsikirjoituksia. Spiken ja Buffyn tarina vei mennessään,
eikä paluuta ollut!
Milloin sivusi näkivät päivänvalon ja mikä oli niiden perusidea?
- Helmikuun ensimmäisenä, 2002. Ihan aluksi tarkoitus oli vain saada nettiin
joku paikka, mihin säilöä omia jaksoarvostelujani, ei suinkaan julkaista
sivua. Kyseisistä arvosteluista on sittemmin kasvanut sivun "selkäranka".
Pyrin siihen, että esittelen lyhyesti jokaisen Suomessa esitetyn jakson ja
kommentoin sitten tapahtumia omasta näkökulmastani. Yllätyin itsekin siitä,
miten paljon muuta sisältöä sivulle myöhemmin kertyi (tästä kiitos ja kunnia
vierailijoilleni).
Mikä on suosikkijaksosi ja mistä syystä?
- Aika mahdotonta valita vain yksi ylitse muiden, varsinkin kun en ole kaikkia
episodeja edes vielä nähnyt. "Becoming pt 2" on kuitenkin aina ollut todella
upea. Syynä on ehkä se, että siinä ovat mukana kaikki vanhat hyvät hahmot,
sekä se, että Buffy ja Spike tekivät viimein aselevon. Loppukohtaus on myös
uskomattoman liikuttava kerta kerran jälkeen ja musiikki on tässä jaksossa
vailla vertaansa.
Miksi Spuffy? Mikä suhteessa on parempaa verrattuna esimerkiksi B/A-shipiin?
- Koska B/S-suhde on niin väärin, että voisi olla oikein. Spike ja Buffy
olivat kuitenkin loppujen lopuksi ne kaksi hahmoa joiden viimeiseksi olisi
olettanut päätyvän yhteen. Kaksikolla on TV-ruudun sulattava jännite
välillään. He vihasivat toisiaan niin kauan, että se muuttui intohimoksi.
Tämä on varmasti maailman vanhin tarina ja koskapa viha-rakkausshuhteet
eivät olisi tehonneet katsojiin? Pidän kyllä myös B/A-suhteesta, mutta ehkä
se oli sitten lopulta liian täydellinen. Sen sijaan on ollut todella
mielenkiintoista seurata, miten kahden arkkivihollisen, Buffyn ja Spiken
välille on syntynyt vuosien varrella luottamusta ja yhteisymmärrystä. Spike
ei myöskään tarvinnut sielua rakastuakseen Buffyyn. Se kertoo jo jotain!
Hyvät ja huonot kokemuksesi sivun ylläpidosta? Mikä on mukavaa, mikä masentaa?
- Niin uskomattomalta kuin se saattaakin kuullostaa, niin vielä tähän päivään
mennessä ei ole löytynyt sitten mitään valittamisen aihetta! Vierailijat
ovat olleet aivan uskomattoman kannustavia ja esimerkiksi juuri tämä
haastattelu on oivallinen osoitus sivujen ylläpidon valopuolista! Oman
websivun tekeminen on hienoa hommaa. On kiva nähdä joku oma tekeleensä
netissä ja ajatella "hei, mä tein tuon". Kuitenkin täysin rehellisesti voi
sanoa, että paras fiilis tulee ihanista kävijöistä ja heidän kommenteistaan!
Vierailijat ovat siis parasta kaikessa!
Mikä on mielestäsi sivujesi paras puoli?
- DKA:t, eli jaksoarvostelut. Nehän ovat koko sivun perusidea. Järjestely
toimii myös siksi, että päivitykset tulevat tällöin säännöllisesti joka
viikko ja sivu pysyy tuoreena! Olen myös ollut aina tosi ylpeä osiosta,
mihin kävijät saavat lähettää omia Buffy-aiheisia runojaan, sillä idea oli
aika erikoinen ja osiosta kasvoi hetkessä valtava mestariteosten kokoelma.
Runoilijat ovat todella lahjakkaita!
Miltä tulevaisuus näyttää?
- Vaarniksen kohdalla ainakin erittäin valoisalta! Toki, olen päivitysten
kannalta täysin SubTV:n armoilla, sillä jos Buffy jää tauolle, joutuu myös
sivu jäämään "roikkumaan". Mutta toisaalta, jos Buffya aletaan esittää
uusintoina ykköskadelta lähtien, voin viimeinkin koota arvostelut myös
kaikista 1.-2. kausien jaksoista, minkä olen aina halunnutkin tehdä! Silloin
Vaarniksesta tulisi viimein kokonainen.
Mikä sinulle on nettisivuissa tärkeintä?(ulkoasu/sisältö/päivitykset/jne)
- Se on kaikkien ominaisuuksien (ulkoasun, sisällön ja päivitysten) toimiva
yhteispeli. Mutta kaikista tärkeintä on lopulta se, että sivut pysyvät ajan
tasalla, eli päivittyvät usein. Erityisesti jakso-oppaan kanssa se on
tärkeää, sillä kuvausten ja arvostelujen olisi hyvä tulla samassa tahdissa
kuin esitettävien jaksojenkin. Mielenkiintoista kuitenkin on, että vasta
Vaarniksen ulkoasun vaihto 2002 vuodenvaihteessa vaikutti melkeinpä
räjähdysmäisesti kävijämäärään. Eli myös nätti "maisema" on näköjään tärkeä!
;)
Muut esittelyt