x x x VALITTU x x x x x x x

Perustietoa
x Taustatietoa
x Buffy
x Angel
x Jaksot
x Kuka kukin on

Pintaa syvemmällä
x Luettavaa
x Leffat
x Musiikki
x Kirjat

FinBuffya
x Tapaamiset
x Projektit
x Caritas

Viihdy
x Viihdy
x Pikkukivaa
x www

Sivusto
x Sivuinfo
x Sivukartta
x Palautelomake
x Vieraskirja

SUURI VUOSIÄÄNESTYS 2003

  • Äänestysaika: 09.12. - 23.12.2003
  • KOKO NIMI & sähköpostiosoite oli annettava, muuten ääntä ei otettu huomioon.
  • Jokainen sai äänestää tasan yhden kerran, mikä lienee kaikille sanomattakin selvää. Äänestyksen järjestäjällä ei äänioikeutta.
  • Äänestys koski Buffyn 4. & 5. kautta, ja Angelin 2. kautta.

Tuloksista ja äänestyksestä, 20.01.2004

Vuoden 2003 vuosiäänestystä voisi ehkä parhaiten kuvailla sekavaksi ja työlääksi. Koko äänestys pidettiin viime tingassa, ja ensimmäistä kertaa kolmesta eri kaudesta. Kiireellä kyhätyssä äänestyksessä olikin sitten joitakin asiavirheitä, jotka onnistuttiin kuitenkin kitkemään suhteellisen nopeasti pois tarkkasilmäisten ihmisten ansiosta. (Kiitos!) Onnistuin myös sähläämään itse lomakkeen kanssa. Ensimmäisiä lomakkeella äänestäneitä jouduttiinkin sitten tavoittelemaan myöhemmin sähköpostitse, jotta tulokset olisivat oikeita...

Niiden osalta, jotka eivät varmistaneet vastauksiaan sähköpostilla, hyväksyttiin vain osa vastauksista. Jotkut jättivät kohtia äänestämättä (erityisen hankala taisi olla Angelin kakkoskausi), tai antoivat useamman vaihtoehdon, jolloin kyseisen kohdan äänet jätettiin laskematta. Tästä poikkeuksena on tosin Angelin kakkoskauden pahisäänestys, jossa Darlan ja Drun yhteisäänet hyväksyttiin. Joka tapauksessa äänimäärät eri kohdissa vaihtelevat aika paljon. Jos vaihtoehtona ollut kohta ei saanut yhtään ääntä, sitä ei ole merkitty tuloksiin.

Hyväksyttyjä äänestäjiä oli kuitenkin 52. Ääniä hylättiin 15, koska äänestäjän etunimi, sukunimi tai sähköpostiosoite puuttui, tai äänestyaika oli jo loppunut.

Kaikkien kommervenkkien ja pitkän odotusajan jälkeen tulokset ovat nyt vihdoin tiedossa. Kiitos kaikille äänestäneille ja äänestystä mainostaneille! Toivottavasti seuraavalla kerralla selvitään vähemmillä hankaluuksilla.

BUFFY: 4. KAUSI

1. Parhaiten kaudella kehittynyt henkilö

Willow'n kehitystä arvostettiin jo kolmoskaudella eniten, ja neloskausi jatkoi samoilla linjoilla. Vaikka lähes kaikki sarjan hahmot kokivatkin neljännellä kaudella muutoksia suuntaan tai toiseen, Willow'lle sattuikin kauden aikana paljon. Yliopiston alku, Ozin lähtö ja Taran löytäminen ja omien voimien kanssa kamppailu tekivät tytön vuodesta sangen mielenkiintoisen. Toiseksi kategoriassa äänestettiin Spike, joka tosin jäi Willow'n äänimäärästä huomattavasti.

Äänimäärät: Willow 32 | Spike 6 | Buffy 4 | Anya 3 | Giles 2 | Oz 2 | Xander 1 | Adam 1


2. Paras vieraileva hahmo

Parhaan vierailevan hahmon titteli meni vanhalle tutulle. Jonathan on ehdottomasti ansainnut paikkansa, vaikka hän esiintyikin kaudella vain kerran. En muuten ollut uskoa silmiäni, kun tutkiskelin vanhojen vuosiäänestyksien tuloksia: Jonathan ei aiemmin ole edes ollut ehdolla! Miten tämä on päässyt tapahtumaan..? Myös kakkossuosikki oli ennalta tuttu, mutta kolmossijalle päässyt Veruca oli jo kokonaan uusi tuttavuus.

Äänimäärät: Jonathan 14 | Ethan 11 | Veruca 6 | Olivia 4 | Parker 3 | Ensimmäinen tappaja 2 | Graham 2 | Eddie 1


3. Sen ei koskaan olisi pitänyt tapahtua!

Kategorian voittajakaksikko oli todellinen yllätys... tai sitten ei. Buffyn ja Rileyn suhde oli ennakko-odotusten mukaisesti ihmisten inhoama. Aloite ja sen myötä myös Riley saivat vettä niskaansa koko olemassaolollaankin, sillä kommandojoukkoihin ei oltu miellytty. Käytännössä kahden inhokin äänet voisi jopa laskea yhteen, ja kun niitä vertaa muihin vaihtoehtoihin onkin selvää, mistä ei kaudella pidetty. Juustomies-vaihtoehto ei muuten saanut yhtään ääntä ja jäi pois kisasta, mutta Restlessin vakkarivieras lieneekin jo hahmona suositumpi kuin Riley.

Äänimäärät: Buffy ja Riley päätyivät pariksi 14 | Aloite tuli Buffyn taistelukaveriksi 9 | Oz lähti sarjasta 6 | Buffy lankesi Parkeriin 5 | Spike sai sirun päähänsä 2


4. Paras vihollinen

Karmivan friikit Herrasmiehet olivat kauden pahiksista muistettavimpia. Niiden jälkeen listalla esiintyykin sitten jo Spike, joka valtasi ykkössijan kakkoskaudella ja oli kolmoskaudenkin listalla toisena. Ainakin Maggie Walshin saamat äänet voitaisiin varmaan lisätä kolmanneksi äänestetyn Adamin saamaan lukuun, jolloin keula Faithiin ja piskuiseen pelkodemoniin Gachnariin kasvaisi hieman suuremmaksi. Yllättävä veto listalla oli Ensimmäinen tappaja.

Äänimäärät: Herrasmiehet 14 | Spike 8 | Adam 6 | Faith 4 | Aloite 3 | Gachnar 2 | Maggie Walsh 2 | Eddie 1 | Ensimmäinen tappaja 1 | Sunday 1 | Quentin Travers 1 | Harmony 1 | Tavalliset vampyyrit 1


5. Kauden valopilkku

Tarasta ja hahmon mukanaan tuomista tuulahduksista tykättiin selvästi eniten. Seuraavaksi valopilkuksi äänestettiinkin sitten Spike, joka toi sarjaan komiikkaa sirunsa kanssa sekoillessaan.

Äänimäärät: Taran tulo sarjaan 18 | Spike sai sirun päähänsä 10 | Faithin vierailu 7 | Anyan poliittinen epäkorrektius 3 | Buffy, Willow, Xander ja Giles yhdistivät voimansa aivan uudella tavalla 3


6. Paras jakso

Kolmikko on selvä. Joss Whedonin käsikirjoittamat ja ohjaamat Restless ja Hush olivat eniten ihmisten mieleen. Oudon ja aavemaisen seuraan liittyi myös huumoria, kun Tracey Forbesin käsikirjoittama Something Blue täydensi trion.

Äänimäärät: Restless 15 | Hush 14 | Something Blue 8 | The Harsh Light of Day 3 | Pangs 3 | Wild at Heart 1 | Superstar 1 | Where the Wild Things Are 1 | The I in Team 1 | The Freshman 1 | Primeval 1 | A New Man 1


7. Huonoin jakso

Olkoon syy sitten jakson huono idea, typerä toteutus tai suomalaisten asenne alkoholiin, niin joka tapauksessa äänet puhuvat puolestaan: Beer Badista ei pidetty.

Äänimäärät: Beer Bad 18 | Goodbye Iowa 7 | Where the Wild Things Are 5 | The Initiative 5 | The I in Team 3 | Living Conditions 3 | Restless 2 | Wild at Heart 2 | Primeval 1 | New Moon Rising 1 | Superstar 1 | Pangs 1


BUFFY: 5. KAUSI

8. Parhaiten kaudella kehittynyt henkilö

Buffyn koettiin kasvaneen hahmona eniten. Buffy kävi kauden aikana läpi sisarussuhteen ilot ja surut (ja aika monen vuoden ajalta), äitinsä syövän ja kuoleman, eron poikaystävästä ja siinä sivussa hän taisteli jumalaa vastaan. Onhan siinä tietysti jo jotain... Spiken osana tuntuu olla ikuinen kakkonen.

Äänimäärät: Buffy 21 | Spike 12 | Willow 8 | Tara 3 | Dawn 2 | Anya 2 | Xander 1


9. Paras vieraileva hahmo

Kutoskaudella enemmänkin häröävä Warren sai varmaan vähän potkua tällä hetkellä tv:ssä pyörivistä jaksoista, mutta kyllähän mies viidennellä kaudellakin oli sangen merkittävä tyyppi. Ja ilman Warrenia emme olisi koskaan tutustuneet Buffybotiin!

Äänimäärät: Warren 23 | Quentin Travers 10 | Orlando 6 | Graham 5 | Katrina 2 |


10. Sen ei koskaan olisi pitänyt tapahtua!

Kuolemat ovat tässä kategoriassa aina vahvoilla. Joycen menehtymisen olisi äänestäjistä voinut jättää väliin. Sittenpä päästiinkin Spiken sekaisen Buffy-suhteen setvimiseen. Kolmostila meni Draculan vierailulle. Buffyn kuolema ei saanut kuin viisi ääntä, mutta ehkä se katsottiin hahmon kehitykselle tärkeäksi, ja seuraava kausi vaikutti jo siihen, ettei asiaa paheksuttu niin paljon. Ja sitä paitsi, kerrankos Buffy nyt kuolee. Itse asiassahan The Gift vain kierrätti ykköskauden finaalia. Dawnin tuloa ei vieraksuttu kovin paljon. Ainoa kategoria, joka ei saanut ääniä oli Rileyn lähtö pois Sunnydalesta, mutta sitä kannatettiinkin sitten valopilkku-osassa.

Äänimäärät: Joyce kuoli 16 | Spike rakastui Buffyyn 9 | Dracula vieraili Sunnydalessa 6 | Buffy kuoli 5 | Buffy sai yllättäen pikkusiskon 4 |


11. Paras vihollinen

Eipä syntynyt juuri kamppailua, vaan Glory oli valtaosan mielestä ykkönen. Draculan vierailu, joka oli Sen ei koskaan olisi pitänyt tapahtua! -kategorian kolmonen, oli joidenkin mielestä myös kauden parasta antia, mitä vihollisiin tulee. Spike nousi kolmoseksi, mutta tässä vaiheessa on jo vaikea sanoa, onko Spike tosiaan pahis, vai jo osa Scooby-gangia. Yksi syvällisempikin vihollinen saatiin, kun Joycen sairautta äänestettiin Buffyn pahimmaksi taisteluksi.

Äänimäärät: Glory 32 | Dracula 9 | Spike 4 | Gloryn munkit 2 | Olaf 2 | Harmony 1 | Toth 1 | Joycen sairaus 1


12. Kauden valopilkku

Spuffyt äänestivät omaansa ja niinpä kauden valopilkuksi nousikin Spiken rakastuminen Buffyyn. Dawnin tulo, Rileyn lähtö ja Willow'n ja Taran suhteen kehittyminen taas jakoivat kakkostilan tasavertaisesti.

Äänimäärät: Spike rakastui Buffyyn 11 | Dawn tuli sarjaan 7 | Riley lähti Sunnydalesta 7 | Willow'n ja Taran suhteen kehittyminen 7 | Buffybot 5 | Glory ja hänen apurinsa 3


13. Paras jakso

Kauden finaali nousi joukosta ylitse muiden. Myös toisen Joss-jakson nousu oli kärkikaksikkoon oli lähellä, kun The Body ja Fool For Love kamppailivat kauden toiseksi parhaan jakson tittelistä. Loppujen lopuksi Doug Petrien käsikirjoittama Fool For Love veti kuitenkin yhden äänen keulan. Kovimpaan mittelöön päässyt kolmikko jätti taakseen vain yhden ja kahden äänen jaksoja.

Äänimäärät: The Gift 20 | Fool For Love 8 | The Body 7 | Intervention 2 | Forever 2 | Tough Love 2 | I was Made To Love You 2 | Real me 2 | Spiral 2 | Triangle 1 | Crush 1 | The Replacement 1


14. Huonoin jakso

Kauden huonointa jaksoa nimettäessä äänet jakautuivat tasaisemmin kuin parasta jaksoa nimettäessä. Vaikka yhden tai kahden äänen jaksoja esiintyi, esillä oli myös monta tasaisesti ääniä saanutta jaksoa. Lopulta kamalimmaksi päätyi Listening To Fear.

Äänimäärät: Listening to Fear 8 | Buffy vs. Dracula 7 | I Was Made to Love You 6 | The replacement 5 | Into the Woods 5 | The Body 3 | The real me 2 | Out of my Mind 2 | The Gift 1 | Shadow 1 | Tough Love 1 | Crush 1 | Fool For Love 1 | Checkpoint 1 | Family 1


ANGEL: 2. KAUSI

15.Parhaiten kaudella kehittynyt henkilö

Mitäpä tätä turhia kommentoimaan? Cordy on jo tämän kategorian vakinimiä. Vuosien varrella tyttö on äänestetty kahdesti kolmanneksi, kerran toiseksi, ja voittokin on napsahtanut jo kerran.

Äänimäärät: Cordelia 17 | Angel 12 | Wesley 10 | Host 3 | Gunn 2 | Darla 1


16. Paras vieraileva hahmo

Harmony rulettaa. Blondibimbosta blondivampyyriksi muuttuneen Harmonyn tyhmän tyttelin imago vetää vertoja lähes kenelle tahansa. Niinpä Pyleasta mukaan pelastettu Fred pääsikin vasta kakkossijalle, eikä edes sukulaisuussuhde aina karismaattisen Hostin kanssa ei saanut Groosaluggia nousemaan listallamme korkeammalle. Chantarelle-Lily-Anne-mitähänseuraavaksi ja Wesleyn deittinä toiminut Virginia saivat tyytyä jämiin.

Äänimäärät: Harmony 16 | Fred 14 | Groosalugg 4 | Kate 3 | Anne 1 | Virginia Bryce 1


17. Sen ei koskaan olisi pitänyt tapahtua!

Jos suomalaisilta kysytään, Lindseyn ei olisi pitänyt lähteä. Mies saisi palata cooleine autoineen Losin maisemiin mahdollisimman pian! Paheksuimme yhteisesti myös Angelin kiukkuilua, ja sitä, että tämä antoi potkut työntekijöilleen.

Äänimäärät: Lindsey lähti vetämään 15 | Angel erotti tiiminsä 11 | Caritas meni remonttiin 5 | Ihmis-Darla ei parantunut 4 | Wolfram & Hartin yhteydet myös Hostin kotiulottuvuuteen 4


18. Paras vihollinen

Kilpajuoksu Angelin kakkoskauden parhaan vihollisen nimikkeestä on yksinkertaistettuna melko yksipuolinen: Wolfram & Hart ja Darla & Dru veivät lähes kaikki äänet. Ihmiset eivät oikein tietäneet, mikä olisi paras suhtautumistapa, joten ääniä tuli niin yksittäisille hahmoille kuin kumppanuksillekin. Yhteenlaskettuna vampyyrineidot keräsivät kasaan 20 ääntä. Wolfram & Hartinkin kokonaispotti nousi kahteenkymmeneen, kun Lilahin ja Lindseyn yksittäisäänet lisättiin firman saamiin ääniin. Harmony ja Pylean papit saivat kaksi satunnaista hajaääntä.

Äänimäärät: Wolfram & Hart 13 | Darla 10 | Drusilla 7 | Lindsey 5 | Darla ja Drusilla 3 | Lilah 2 | Harmony 1 | Pylean papit 1


19. Kauden valopilkku

Darla ja Dru löysivät tiensä ihmisten sydämiin. Los Angeles sai kokea kummia parivaljakon riehuessa kaupungissa. Caritaksen tuominen esille sai myös ilahtuneen vastaanoton. Ja hei, onhan meillä myös oma Caritaksemme!

Äänimäärät: Darla ja Drusilla sekoittivat Losin 14 | Karaokebaarin ilot avautuivat 8 | Angelin flashbackit läpi koko kauden 6 | Lindseyn käsi oli paha 5 | Cordysta tuli kuningatar 5


20. Paras jakso

Äänet tuntuivat hajaantuvan paljon. Angelin kakkoskauden parhaaksi valikoitui kuitenkin kauden finaali, There's No Place like Plrtz Glrb, joka jakoi ykkössijansa Epiphanyn kanssa seitsemällä äänellä. There's No Place Like Plrtz Glrb (jonka loppuosan kirjoitusasu minun muuten pitää joka kerta tarkistaa...) on David Greenwaltin käsialaa, kun Epiphany taas on Tim Minearin käsikirjoittama.

Äänimäärät: There's No Place Like Plrtz Glrb 7 | Epiphany 7 | Over the Rainbow 3 | Dead End 3 | Darla 3 | Guise Will Be Guise 3 | Untouched 2 | The Shroud of Rahmon 2 | Reprise 2 | Reunion 2 | Disharmony 2 | Yhden äänen saaneita jaksoja ei ole listattu.


21. Huonoin jakso

Huonoimmaksi jaksoksi äänestettiin David Greenwaltin ja Joss Whedonin Happy Anniversary. Saman tien jakson voisi palkita myös yhtenä tyhmimmistä nimisuomennoksista. Suomenkielinen Hyvää vuosipäivää vai onko? kilpailee tasaväkisesti tökeryydessään Oletteko nyt tai oletteko koskaan ollut (Are You Now or Have You Ever Been) -nimen kanssa. Kyseinen jakso taas muuten pääsi kirimään myös seitsemään osaan jaetulla sijalla kakkoskauden neljänneksi huonoimmaksi jaksoksi. Onnittelut voittajillemme!

Äänimäärät: Happy Anniversary 7 | Dear Boy 3 | Blood Money 3 | Are You Now Or Have You Ever Been? 2 | Darla 2 | First Imperssions 2 | Epiphany 2 | Dead End 2 | The Thin Dead Line 2 | The Shroud of Rahmon 2 | Yhden äänen saaneita jaksoja ei ole listattu.


NETTI

22. Paras ulkomainen BtVS-webbisivu

Tässä kategoriassa ongelma oli sama kuin aina: ehdokkaana olevat sivut olivat taas aivan erilaisia. Perussivu Buffyworld sai eniten ääniä, uutisia kertova Slayage sai toiseksi eniten kannatusta ja kolmanneksi tuli Buffythankyou, joka kerää projektinomaisesti fanien terveisiä Buffyn tekijöille näin sarjan päätyttyä. Kristine Sutherlandin fanisivut jäivät hännänhuipuksi, mutta muutama ehdokas jäi äänittäkin.

Äänimäärät: Buffyworld 16 | Slayage 11 | Buffythankyou 6 | Stain And Varnish 5 | Kristine Sutherland Online 1


23. Paras kotimainen BtVS-webbisivu

Go Vaarna! Ravenin Vaarna-web vei ykkössijan. Angelille omistettu Hotelli Hyperion tuli kakkoseksi. Keskustelufoorumi Caritas sai yllättäen vain yhden äänen, vaikka se on Suomen B-ympyröissä todellinen kiintopiste: kaikki eivät tainneet hoksata, että foorumiakin voi halutessaan äänestää. Minua ilahduttaa erityisesti se epärelevantti asia, että voittajakolmikon sivuilla on kaikilla suomenkieliset nimet.

Äänimäärät: Vaarna-web 15 | Hotelli Hyperion 5 | Helvetinsuu 4 | Take A Chance 2 | Memories 2 | Buffyn porukka 2 | Blond Vampire 2 | Forbidden Love 2 | Se Mystinen Jokin 1 | Caritas 1 | Vain yksi kalori 1 | Potential 1 | Chosen To Slay 1 | Lunatic One 1 | Poisonous Quill 1 | Land of AB 1


Vuoden 2004 äänestys häämöttää jo horisontissa: seuraavaksi pääsemmekin pohtimaan Buffy kuutoskauden tapahtumia ja Angelin kolmosen kiemuroita!


Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer