Kaupunkikierros Sunnydalessa
*rätinää* Yksi, kaksi, kolme... Yksi, kaksi kolme... Kuuluko ääneni sinne linja-auton takaosaan? Kuuluu? No hyvä!
Tervetuloa Sunnyhellmatkat Oy:n järjestämälle kaupunkikierrokselle Sunnydaleen. Olkaa hyvät ja maksakaa matkanne kiertoajelun päätyttyä oppaalle. Toivotamme teille miellyttävää ja antoisaa ajelua.
*kröhöm* Sunnydale on suhteellisen pieni kaupunki täällä Kaliforniassa. Sen sijainti on ihanteellinen sekä rauhaa kaipaaville että shoppailun ystäville, sillä matkaa lähimpään suurkaupunkiin Los Angelesiin on pari tuntia. Shoppailla voit toki myös omassa ostoskeskuksessamme.
Kaupunki on pienuudestaan huolimatta saavuttanut kyseenalaista tunnettavuutta, sillä asukkaillamme on kummallisen korkea kuolleisuusaste. Tämän on huhuttu johtuvan siitä, että kaupunki olisi sijoitettu jonkinlaisen mystisen sijaintipaikan päälle. Vanhat historiankirjat kertovatkin niin sanotun Helvetinsuun sijaitsevan jossakin kaupunkimme alueella. Tämän Helvetinsuun kerrotaan olevan jonkinlainen yhteys meidän maailmamme ja demonien todellisuuden välillä... Jokainen uskokoon mitä haluaa. *hermostunutta naurua*
Ensimmäisenä reittimme varrella näette lähiöaluetta. Sunnydalessa on ihastuttavia asuntoja kaupan pilkkahintaan, joten muuttamista kannattaa todella harkita. Lisäksi näin pinenellä paikkakunnalla ihmiset ovat ystävällisiä ja avoimia. Ohitamme juuri nyt paikallisen taidegallerian omistajan, Joyce Summersin idyllisen kotitalon.Galleria on ehdottomasti näkemisen arvoinen, joten jos teillä vielä ajelun jälkeen on puhtia suosittelen siellä käymistä. |
 |
 |
Ohitamme nyt Sunnydale High Schoolin, joka on vastikään restauroitu. 99-luokkaryhmän päättäjäisten yheydessä sattuneiden *öhöm* 'omituisten tapahtumien' vuoksi koko rakennus jouduttiin peruskorjaamaan. No, se on nyt entistä ehompi ja kaikki koululaiset ovat aivan ihastuneita uuteen opinahjoonsa. |
Erityisesti koulun kirjasto onnistuttiin palauttamaan liki alkuperäiseen olomuotoonsa. Opaskirjasestanne näette kuinka kaunis vanha kirjastosali oli. |
 |
 |
Sunnydalessa on kaupungin kokoon nähden hyvin suuri määrä hautausmaita, joista merkittävimmän olemme juuri ohittamassa. Jostakin syystä Sunnydalen hautausmaat ovat aina saaneet kärsiä kaikenlaisista huligaaneista ja vandalismista. Vaikka päättäjät ovat yrittäneet estää haudanryöstöjä sekä muita ikäviä selkkauksia, se on vaikeaa hautausmaiden runsaan lukumäärän vuoksi. |
Paikallinen huvittelu tapahtuu nuorison osalta usein suositussa Bronzessa. Bronze on aikojen saatossa hieman muuttanut ulkomuotoaan. Mikäli paikan entinen visuaalinen ilme kiinnostaa, kuva löytyy esitteestä. Bronze sijaitsee kaupunkimme "huonommalla" puolella, mutta ehkä juuri se onkin yksi syy paikan menestymiseen. Sitä nuorten kapinaa, tiedättehän... *huokaus* Bronzessa vierailee aika ajoittain paikallisten bändien lisäksi myös suurempia nimiä. Muunmuassa Cibo Matto ja Velvet Chain ovat esiintyneet siellä. Paikallisista nimistä mainittakoon suosittu yhtye Dingoes Ate My Baby. Jos satutte Bronzeen oikeaan aikaan, voitte osallistua myös vuosittaisiin torakkatappajaisiin. Tuolloin baaritiskillä annetaan ilmainen drinkki jokaiselle, joka tuo sinne kuolleen torakan. Vähemmän hygienista touhua jos minulta kysytään! |
 |
 |
Huvit eivät kuitenkaan tähän lopu. Myös luistinrata ja mini-golf ovat Sunnydalessa avoinna, joten jos kaipaatte liikuntaa kannattaa mennä vuokraamaan välineet.
Jahas, tuolla näemmekin jo bussipysäkimme. Mahdollisiin kysymyksiinne vastataan linja-auton ulkopuolella. Kiitän kaikkia mukana olleita miellyttävästä matkasta. Toivottavasti viihdytte Sunnydalessa!
|
Sunnydalen kaupunkikierrokset ovat täysin ideoijansa Sunnyhellmatkat Oy:n [Valitun] omistuksessa, joten kilpailevia yrittäjiä ei katsella suopeasti yhtiön halutessa säilyttää monopoliasemansa. Jos sinulla sen sijaan olisi kuvia tai infoa, jota voisi lisätä kaupunkikierroksen ohjelmaan ota yhteyttä. Kiitos.