x x x VALITTU x x x x x x x

Perustietoa
x Taustatietoa
x Buffy
x Angel
x Jaksot
x Kuka kukin on

Pintaa syvemmällä
x Luettavaa
x Leffat
x Musiikki
x Kirjat

FinBuffya
x Tapaamiset
x Projektit
x Caritas

Viihdy
x Viihdy
x Pikkukivaa
x www

Sivusto
x Sivuinfo
x Sivukartta
x Palautelomake
x Vieraskirja

Nämä sivut


Sivu

Online elokuusta 1999, CSS käytössä huhtikuusta 2001, webhotellina nebula.fi elokuusta 2001, PHP käytössä syyskuusta 2002.

Sivut olen koodannut suurimmaksi osaksi muistioon. Kuvien muokkaamiseen käytän Paint Shop Prota (vs. 6.0), mutta en jaksa hirveästi kuluttaa aikaa grafiikoihin. Sisältö on Valitussa se puoli, mihin on yritetty keskittyä ja kuvat vain tukevat tekstiä.

Sivun pitäisi toimia ainakin Internet Explorerilla ja Mozilla Firefoxilla. Muita selaimia ei ole testattu.


Päivitykset

Alkuperäinen periaate oli, että sivut päivitetään aina sunnuntaisin. Sunnuntain valitsin päivityspäiväksi siitä syystä, että Buffy tuli lauantai-iltaisin ja sunnuntaina sai sitten muokattua sivuja tarpeen mukaan. Lisäksi viikonloppuna oli enemmän aikaa puuhata sivujen parissa. Käytännössä päivitys venyi joskus maanantainkin puolelle.

Nykyisin sivua ei enää päivitetä.


Sivun ylläpito

Heipähei, olen Anna-Leena. Kiinnostuin Buffyn ideasta jo katsoessani alkuperäisen leffan joskus telkkarista ja kun kuulin, että sarja saapuu Suomeen aloin heti seurata sitä. Tämä sivu syntyi kesällä '99. Suomalaisen sivun luominen oli jo jonkin aikaa ollut suunnitelmissa ja kesällä oli innostusta aloittaa projekti. Nimen kanssa oli vähän luomisen tuskaa, mutta päädyin sitten Valittuun. Ei mikään kaikkein originellein vaihtoehto, mutta sai kelvata.
Kotisivu: nerina.org
Sähköposti: annaleena ( a ) nerina.org

I'm most like Jenny Calendar Want to know which Buffy character is like you? I'm a member of the BtVS Sitemaster's Guild Edesmenneen Sunnydale University Cheerleading Squadin jäsen - I cheer for the library of Sunnydale High


Kiitokset

Erityiskiitokset kaikille, jotka ovat osallistuneet jollakin tapaa sivun tekemiseen ja auttaneet. Nimeltä on pakko mainita Hanna @ lastwaltz.org, ensimmäinen suomalainen Buffy-fani, johon tutustuin ja ensimmäinen jonka tapasin. Maininnan ansaitsee myös Jesper Ek, joka kirjoitti vuonna kirves valaisevan opuksen, jonka nimi oli "Kuinka teen kotisivut" tai jotakin vastavaa. Siitä se nimittäin lähti.


Copyright-kysymykset

En omista kuvien copyright-oikeuksia. Kun aloitin sivun ylläpidon, nappasin kuvia surutta netistä aina kun sopiva tuli vastaan. Kuvien oikeudet omistaa Buffyn tekijäkaarti (UPN, WB ja Joss Whedon etunenässä). Vaikka minulla ei ole laillista oikeutta käyttää kuvia, minkä nykyään ymmärrän erittäin selvästi, en ole poistanut kuvia, koska koen, että Valittu oikeastaan promoaa sarjaa. Tällä sivulla ei tehdä rahaa, ainoastaan yritetään kertoa loistavasta tv-sarjasta.

Tekstit olen kirjoittanut itse, jos ei toisin mainita. Ulkoasu on suunnittelemani.


Legal disclaimer

Please don't sue me, I'm not making any money with this website. Quite the opposite: I'm paying for the space and domain and I only want to promote Buffy and Angel. Consider me as a voluntary worker of the marketing department... with no contact to the people in there. If the pictures need to be removed, please contact me.

BtVS is created by Joss Whedon. The copyrights of BtVS and Angel belong to various parties including but not limited to Joss Whedon, 20th Century Fox, Mutant Enemy, Sandollar Television, Kuzui Enterprises, UPN Network, David Greenwalt & Warner Brothers Television Network.


Valittu 1999 - 2009 © Anna-Leena / this site is not official / view the legal disclaimer