|
Buffy the Vampire Slayer - Radio Sunnydale: music from the TV seriesVuonna 1999 ilmestynyt Buffy the vampire Slayer - The Album sisälsi musiikkia Buffyn neljältä ensimmäiseltä kaudelta. Syystalvella 2003 sondtrack sai seuraajan. Radio Sunnydalen osana oli kattaa lähinnä sarjan kolme viimeistä kautta. Jostakin kumman syystä Radio Sunnydalesta laitettiin liikkeelle kaksi eri versiota Ison-Britannian ja Amerikan markkinoille. Ensimmäiseksi ero on ulkoasussa, sillä jenkkiversion kannet ovat mustavalkeat, kun brittiversio puolestaan on oranssinpunainen. Kansilehtien värit ja eroavat kuvat ovat kuitenkin vain kosmeettinen kysymys, toisin kuin se fakta, että levyt sisältävät osittain eri kappaleita. Tärkein ero versioiden välillä on kuitenkin se, että brittilevy sisältää on yhdeksän biisiä enemmän. Ostoksilla ollessaan kannattaa pitää huolta siitä, kumman levyn on hankkimassa. Biisit, jotka ovat molemmissa versioissa on merkittu allaoleviin biisilistoihin tähdellä (*). Molemmat levyt sisältävät pari sanaa Joss Whedonilta sekä John Kingiltä. Whedonin sanoma on sama molemmilla levyillä, mutta John King on kirjoittanut versioihin osittain erilaisen esittelytekstin. Kummassakin versiossa esittely muuten spoilaa erittäin pahasti seiskakauden finaalia, joten asioista onnellisesti tietämättömien kannattaa jättää se lukematta. Joss Whedon on muuten Radio Sunnydalessa esillä myös varsinaisen musiikin puolella - hän on ollut mukana tekemässä Angie Hartin Blue-biisiä.
|
||||||||
| Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer | |||||||||