|
Menneitä ulkoasujaNostalgisuussyistä täältä löytyy osa Valitun ulkoasuista. Ekan vuoden ulkoasut puuttuvat, kun en hoksannut heti alusta asti ruveta niitä tallentamaan. Sääli. Lisäksi olen kirjoitellut omia mielipiteitäni siitä, mikä loppujen lopuksi oli onnistunutta ja mikä ei.
Aika 03.09.2002 - 18.12.2003 Tämä versio luotiin oikeastaan vain siksi, että hain jonkinlaista virallisuuden tunnetta. Ulkoasu oli Valitussa pitkään siitä syystä, että en kyllästynyt siihen, se toimi, eikä minulla enää tässä vaiheessa ollut aikaa tai edes halua vaihdella ulkoasua. Tämä oli suunniteltukin kestämään. Toivotaan seuraajalle yhtä hyvää kohtaloa. PHP:n käyttö alkoi tästä versiosta.
Aika 04.03.2002 - 02.09.2002 Tähän olin oikein tyytyväinen. Vaikutteita näkyykin ulkoasun seuraajassa.
Aika 04.01.2002 - 03.03.2002 Pidin kovasti yläosan grafiikasta, kerrankin jaksoin muka taiteilla. (Tosin tämä PSP-innostushan johti valitettavasti myös ihan turhaan splashin käyttöön, vaikka olen aina ollut sitä mieltä että niistä ei ole mitään hyötyä ja ne vain hidastavat itse asiaan pääsemistä.) Versio osoittautui käytännössä hankalaksi. Latautumiseen kului tuhottomasti aikaa, ja muutenkin kaikki tökki pahasti, enkä vieläkään tiedä miksi. Sääli, sääli... Hylkäsin tässä vaiheessa kehykset ja tein sivut tableilla.
Aika 16.09.2001 - 04.01.2002 Taso laski. PALJON!! Eedelleenkin olen kyllä sitä mieltä, että pikkuosioiden jako oikeaan reunaan olisi ollut fiksua. Sääli vain, että ne eivät sitten käytännössä sopineet minun päivitystyyliini.
Aika: 03.07.2001 - 16.09.2001 Edelleen saman kaavan toteutus, vain värit ja kuvat muuttuivat. Violetti rauhoitti kaoottisen oranssin jälkeen. Omasta mielestäni onnistunut versio.
Aika: 18.06.2001 - 03.07.2001 Aika lailla sama paketti kun edellinen ulkoasu, mutta vähemmän kaunis. Hain oranssilla pirteyttä ja kesätunnelmaa, mutta... Käyttämistäni SMG:n kuvista pidän vieläkin, mutta koko homma oli kyllä aika lailla pannukakku. Eipähän tuo ollut netissäkään kuin muutaman päivän.
Aika: 16.04.2001 - 18.06.2001 Tämä on mun henkilökohtainen suosikki Valitun ulkoasuista. Se oli toimiva, kaunis ja ammattimaisempi kuin vanhat versiot. Paljon palautetta tuli Faithin kuvien käyttämisestä, mikä jakoi kansan kahtia. Aloittelin tässä vaiheessa tyyliarkkien käytön helpottaakseni muutosten tekemistä. Fontin koko pieneni ja muutin sen Arialista Verdanaan. Säilytin pudotusvalikon linkeille. Kehyksistä tuli kolmiosaiset.
Aika: 04.03.2001 - 16.04.2001 Kolmoskausi oli loppunut. Värkkäilin sitten Sunnydale High'n väreillä uuden ulkoasun, jonka vasemman reunan kuvat olivat screenshotteja päättäjäisjaksosta. Kokeilin pudotusvalikkoa linkeille. Tästä ulkoasussa ei tullut ollenkaan sellainen kuin minä halusin. Päähän jäi haavekuva, jota en osannut toteuttaa. (edit talvi 2003 - nyt tämä ulkoasu on minusta jo ihan hirveä.)
Aika: 31.12.2000 - 04.03.2001 Tykkäsin silloin paljon, nykyisin (talvi 2003) olen kyllä sitämielt, että aika tyrkky. Kyllästyin mustaan ja piti päästä kokeilemaan jotain uutta. Olin tykästynyt violettiin ja päätin sitten, että mikäs sen sopivampi värimaailma. Fontin säilytin valkoisena. Buffymaisuutta hain vasemman reunan potkukuvalla. Linkit imagemapilla.
Aika: 22.10.2000 - 31.12.2000 Ai kamala. Mä en vieläkään tajua, miksi tein tämän version. Pidin vielä edellisestäkin ja sen vaikutus näkyi vielä tässä versiossa, joka kuitenkin on paljon huonompi. Paljon. Koko touhu oli siis turhaa... Puuhastelin tässä vaiheessa samaan aikaan nyt jo edesmenneen SFF:n kanssa ja siksi jo otsikkoon tuli kardinaalimokaus: siinä lukee Buffy the vampire slayer - Valittu. Ja tämän piti olla suomenkielinen sivu. Siinä vaiheessa kun huomasin asian, sivu oli kuitenkin jo netissä enkä viitsinyt enää korjata mitään (vaikka koko hommaan olis menny about viis minuuttia). Käyttämäni siniharmaa oli näin jälkeenpäin ajateltuna aika likaisen oloinen väri. Kuvien käyttäminen molemmilla puolilla tekstiosiota oli myös moka, koska harmaa vierityspalkki oikean reunan kuvien vieressä oli ruma. Linkit oli jaettu ylä- ja alareunaan.
Aika: Kesä '00 - 22.10.2000 Tämä on ensimmäinen ulkoasu, jonka tallensin. Tykkäsin tästä tyylistä silloin aika lailla. Yksinkertainen ja toimi. Linkit toteutettu image mapilla. Ei mitään muuta ihmeempää. |
||||||
| Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer | |||||||