|
J - K - L![]() Jesse oli Willow'n ja Xanderin hyvä ystävä. Hän oli ihastunut Cordeliaan. Tyttö ei kuitenkaan tuntenut pienintäkään vetoa poikaan, varsinkin kun tämä oli osa Cordyn halveksumaa luuseriporukkaa. Tavatessaan Darlan Jesse luuli onnensa naisten parissa vihdoin kääntyneen, mutta deitti paljastui vampyyriksi, miksi Jesse itsekin pian muuttui. Poikaa käytettiin houkutuslintuna, jotta Buffy saataisiin satimeen. Juoni kuitenkin epäonnistui. Jesse kuoli lopulta Bronzessa, kun Xander vahingon kautta tappoi hänet vaarnalla. Jaksot: Welcome to the Hellmouth | The Harvest ![]() Jonathan oli Sunnydale High'n oppilas, joka ehti olla monessa mukana. Hän ei kuulunut koulun suosituimpiin oppilaisiin, mutta onnistui jotenkin aina erottumaan koulun harmaasta oppilasmassasta. Jonathan oli useaan otteeseen vaarassa. Ampata, inkaprinsessa, aikoi imeä hänen elämänvoimansa. Uraviikolla hän joutui Terakan veljeskunnan jäsenen suojakilveksi. Bezoarin poikanen onnistui nappaamaan hänet valtaansa pariksi päiväksi. Koulun uimajoukkue oli hukuttaa pojan tätä kiusatessaan.. ja lisäksi hän on sotkenut Cordyn tilauksen Bronzessa. Huolimatta tästä kaikesta ei pojalla ollut aavistustakaan koulunsa erikoisuudesta. Hän erehtyi kerran jopa etsimään kirjastosta kirjaa, mikä sai Buffyn ja kumppanit ymmälleen. Jonathania epäiltiin kahdesti myös pahanteosta. Willow'n kuulustelut eivät kuitenkaan kummallakaan kerralla tuottaneet tulosta. Jonathanilla ei ollut osaa eikä arpaa uimajoukkueelle tapahtuviin kummallisuuksiin eikä hän liioin ollut koulun psyko, aikoipahan muuten vain tappaa itsensä. Buffy sai onneksi pojan pään käännettyä. Jonathan pystyi tekemään Buffylle vastapalveluksen kuuluttaessaan tytön luokan suojelijaksi prom-juhlassa. Myöhemmin Jonathan oli mukana estämässä pormestarin nousua. Jaksot: Inca Mummy Girl | Reptile Boy | What's My Line 2/2 | Bad Eggs | Passion | Go Fish | Dead Man's Party | Homecoming | The Wish | Earshot | The Prom | Graduation part 2/2 ![]() Jalkapalloa pelannut Larry oli Sunnydale High'n machomies. Testosteronia puhkuva Larry tapasi usein kiusata heikommilta vaikuttavia oppilaita. Halloweenina Xander sai kuitenkin maksettua vanhoja kalavelkoja: merirosvona haahuillut Larry sai turpiinsa sotilaaksi muuttuneelta pojalta. Vaikka Larryn mielipuuhaa näyttikin olevan tyttöjen hameiden alle kurkistelu, pojan kaksimieliset puheet ja käytös olivat kuitenkin vain valeasu. Epävarmana hän kamppaili seksuaalisen identiteettinsä kanssa. Käytöksellään hän koetti piilotella sitä faktaa, että oli homo. Kun Xander vahingossa onnistui saamaan Larryn paljastamaan homoutensa, muuttui poika aika lailla. Myöhemmin hän tuli julkisesti ulos kaapista. Pormestarin nousun aikaan Larry auttoi Buffya ja kumppaneita muiden oppilaiden kanssa. Valitettavasti hän kohtasi tuolloin myös viikatemiehen - muuttunut Pormestari tappoi pojan. Jaksot: Halloween | Phases | Anne | The Wish | Earshot | Graduation Day muut | abc | def | ghi | jkl | mno | pqr | stu | vwxy | zåäö | |
||||||
| Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer | |||||||