x x x VALITTU x x x x x x x

Perustietoa
x Taustatietoa
x Buffy
x Angel
x Jaksot
x Kuka kukin on

Pintaa syvemmällä
x Luettavaa
x Leffat
x Musiikki
x Kirjat

FinBuffya
x Tapaamiset
x Projektit
x Caritas

Viihdy
x Viihdy
x Pikkukivaa
x www

Sivusto
x Sivuinfo
x Sivukartta
x Palautelomake
x Vieraskirja

Tietoa hahmosta: Faith

Faith

Faith ilmestyi sarjaan kolmannen kauden alussa. Kukaan ei Kendran kuollessa ollut ajatellut kolmannen tappajan ilmestyvän kuvioihin, mutta niinhän siinä sitten kävi.

"I'm gonna go out on a limb and say there's a new Slayer in town." - Oz

Faith esitteli itsensä mutkattomasti jengille. Hän väitti Valvojansa intressien olevan sillä hetkellä muualla ja kertoi tulleensa visitille tapaamaan kuuluisaa Buffya ja oppimaan uusia temppuja. Totuus kuitenkin oli, että Mr. Trick oli surmannut hänen Valvojansa ja jahtasi tyttöä.

Faithilla oli paljon ongelmia, joista "valvojattomuus" ei ollut vähäisin. Hän oli myös täysin erilainen kuin Buffy, mikä ei kuitenkaan estänyt tyttöjä ystävystymästä. Ystävyyttä hiersi kuitenkin hienoisesti Faithin ihmettely Buffyn ja Angelin omituisesta suhteesta. Vampyyrin ja vampyyrintappajan rakkaustarina ei oikein tuntunut hänestä soveliaalta.

"Gee, if doing violence to vampires upsets you, I think you're in the wrong line of work." - Faith

Luontaisena sopeutujana Faithista muodostui kuitenkin nopeasti uusi jäsen kirjastojengiin. Hän sai myös Xanderin hormonit hyrräämään, mistä taas Cordelia ei oikein pitänyt.

"What is it with you and Slayers? Maybe I should dress up as one and put a stake to your throat." - Cordelia

Kun Gwendolyn Post ilmaantui Sunnydaleen ja väitti olevansa Faithin uusi Valvoja tyttö uskoi naista tietämättä asioiden oikeaa laitaa. Nainen oli todellisuudessa erotettu Valvojien neuvostosta ja hän tavoitteli vain omaa etuaan. Kun Postin petturuus paljastui, Faith menetti paljon jo ennestään vähäisestä uskostaan ja luottamuksestaan muita kohtaan. Hänen ongelmansa pahenivat.

Faithin käytös vaikutti Buffyynkin. Hän houkutteli tytön jättämään koulun vähemmälle biletyksen ja tappamisen ollessa heidän suurimpana ajanviettotapanaan.

"Come on. We'll find a couple of studs, use them, and discard them. That's always fun." - Faith

Faith

Eräänä hankalana yönä Faith tappoi vahingossa ihmisen. Tätä voisi pitää hänen elämänsä käännekohtana, sillä sen jälkeen paluuta entiseen ei enää ollut. Tyttö ei kyennyt hyväksymään tapahtunutta vaan alkoi hitaasti mutta varmasti kääntyä pahan puolelle. Faith pestautui pormestari Wilkinsin joukkoihin ja hänestä muodostui pian pormestarin ykkösnainen. Faith kääntyi entisiä ystäviään vastaan ja oli katkera erityisesti Buffylle. Hän koetti viedä tältä Angelin tässä kuitenkaan onnistumatta.

Pormestarin ansiosta Angel kuitenkin sai myrkkyä ja oli kuolemassa. Ainoa parannuskeino oli vampyyrintappajan veri. Buffy koetti saada verta Faithilta. Tyttöjen taistelu sai Faithin putoamaan katolta ja joutumaan koomassa sairaalaan.

Eliza Dushku | Faith
| Henkilöt


Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer