x x x VALITTU x x x x x x x

Perustietoa
x Taustatietoa
x Buffy
x Angel
x Jaksot
x Kuka kukin on

Pintaa syvemmällä
x Luettavaa
x Leffat
x Musiikki
x Kirjat

FinBuffya
x Tapaamiset
x Projektit
x Caritas

Viihdy
x Viihdy
x Pikkukivaa
x www

Sivusto
x Sivuinfo
x Sivukartta
x Palautelomake
x Vieraskirja

Tietoa hahmosta: Darla

Darla

Darla sai kunnian lausua historiallisiksi muodostuneet ensimmäiset vuorosanat Buffyn ensimmäisessä jaksossa: "Are you sure this is a good idea?" Kouluun murtautuva pari sai katsojan puolelleen tämän vaistomaisesti odottaessa että kohta verenhimoinen vampyyri hyökkäisi uhriensa kimppuun. Hämäävästi Darla paljastuikin pian saaliin sijasta saalistajaksi. Vaikka Darla ei ollut kuvioissa mukana kauaa, hän on silti yksi Buffyn merkittävämpiä hahmoja. Ilman Darlaa sarjasta olisi muodostunut täysin erilainen. Oman lapsensa toimesta kuollut Darla on totisesti muistamisen arvoinen hahmo!

Darla ja Angel 1860

Darlan alkuperä on osittain hämärän peitossa. Hän oli prostituoitu ja oli kuolemaisillaan muuttuessaan vampyyriksi Master Vampiren toimesta joskus 1600-luvun tienoilla. Myöhemmin, vuonna 1753, Darla tapasi Angelin ja muutti tämän vampyyriksi. Darla ja Angel tapasivat metsästää yhdessä aiheuttaen tuhoa minne tahansa he menivätkään. Angel loi Drusillan, mutta tämä ei erottanut häntä Darlasta. Vasta kun Angelin sielu palautettiin mustalaiskirouksen avulla vuonna 1898, heidän tiensä erkanivat.

"What's with the Catholic schoolgirl look? Last time I saw you, it was kimonos." - Angel

Darla ja Angel tapasivat uudelleen vuonna 1997 Sunnydalessa. Darla oli kaupungissa vankina olevan Master Vampiren seurana ja Angel saapui kaupunkiin Buffyn vanavedessä. Darla koetti muistutella Angelia tämän entisestä elämästä odottaen Angelin lopulta lankevan ja ryhtyvän jälleen oikeaksi vampyyriksi, joka hankkii elantonsa muualta kuin veripankista. Kun Darla sitten huomasi Angelin ja Buffyn rakastuneen, hän tuli mustasukkaiseksi.

Master Vampire kyllästyi lopulta siihen, että Buffy harvensi hänen joukkojaan, ja hän päätti hoidella tytön pois alta. Lopulta päädyttiin siihen, että Darla koetti junailla asiat mielensä mukaisiksi saamalla Angelin ja Buffyn vihaamaan toisiaan. Hänen kaavailemiensa suunnitelmien lopputuloksena olisi ollut Buffyn kuolema ja Angelin paluu vampyyrimaailmaan. Angelin, Darlan ja Buffyn välinen kolmiodraama huipentui Bronzessa.

"You guys were involved?" - Buffy
"For several generations." - Darla
"Well, when you've been around since Columbus, you're bound to pile up a few ex's. You're older than him, right? Just between us girls, you are looking a little worn around the eyes." - Buffy

Darla - kiltti koulutyttö vai hirviö?

Darlan suunnitelma ei toiminut, ja hän päätti tappaa Buffyn itse. Hän oli jo vähällä onnistua tässä, mutta Angel pelasti Buffyn viime hetkellä surmaamalla Darlan. Tyttö ehti vain kuiskata rakkaansa nimen ennenkuin muuttui tomuksi. Master Vampire ei Darlan kuolemasta pitänyt, sillä tämä oli ollut yksi hänen suosikeistaan. Surma vain lisäsi hänen Buffya kohtaan tuntemaansa katkeruutta.

Darla heräsi henkiin muutama vuosi myöhemmin. Wolfram & Hart järjesti homman, koska he tahtoivat antaa Angelille ajattelemisen aihetta. Aluksi he antoivat Darlan pysyä ihmisenä, mutta kutsuivat sitten Drusillan muuttamaan hänet takaisin vampyyriksi. Kun työ oli tehty, vanha kaksikko riehui Los Angelesissa jättäen jälkeensä vain verisiä ruumiita ja tuhoa. He tappoivat myös useita Wolfram & Hartin työntekijöitä, sekä pääpomo Holland Mannersin. Drusillan kadottua Darla asui vähän aikaa häneen rakastuneen asianajajan, Lindseyn, luona. Hän ei kuitenkaan antanut todellista vastakaikua miehen tunteille. Kun Angel ja Darla sittemmin päätyivät petiin, eikä Angel menettänytkään sieluaan, Darla oli todella järkyttynyt.

Julie Benz |Darla
| Henkilöt


Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer