|
Biografia: Christian Kane![]() Christian Kane on tähän maailmaan syntynyt Dallasissa, 24.6.1974. Christianin perheeseen kuuluvat äiti Pam, isä Mike, ja sisar Jennifer. Kun hän oli pieni, hän muutteli paljon perheensä kanssa Etelä-Amerikassa isänsä työn vuoksi. Lopulta he sitten asettuivat asumaan pieneen kaupunkiin nimeltä Norman. Christian haki Oklahoman yliopistoon, ja erikoistui siellä taidehistoriaan. Kuitenkin hän ei oikein pärjännyt siellä, ja pian hän joutui jättämään koulun. Vapaana miehenä ollessaan, hän pakkasi tavaransa ja otti mukaansa säästönsä (huikeat 300$). Tavaroittensa kanssa hän lähti Los Angelesiin, ja toivoi pääsevänsä näyttelemään. Kuten monilla muillakin, Christianilla oli vaikeuksia saada rooleja. Hän työskenteli kahdessa eri työssä, ja niiden välissä kävi koe-esiintymisissä. Vuonna 1997 Christian sai pääosan TV-sarjassa Fame LA, jossa hän esitti Ryan Leggettiä. Sarjasta esitettiin 22 jaksoa, ja sen jälkeen se lopetettiin, koska katsojia ei ollut tarpeeksi. Pian Christian kuitenkin sai toisen tilaisuuden. Tällä kertaa oli vuorossa Aaron Spellingin tv-draama Rescue 77. Sarjassa esiintyi myös Buffysta tuttu Robia La Morte. Tämäkään sarja ei olut pitkäikäinen, ja sen lopettamisen jälkeen Christian palasi Oklahomaan. Hän sai pienen osan EDTV-elokuvasta, ja päätyi sitten Angeliin. Christiania on näkynyt myös Dawson's Creekissä, The Broken Hearts Clubissa ja Love Songissa. Christianilla on oma country rock-yhtye, Kane, joka on menestynyt jenkeissä melko hyvin. Christianin voi bongata myös elokuvasta The Summer Catch, jossa esiintyvät myös Marc Blucas (Riley) sekä Sarah Michelle Gellarin aviomies Freddie Prinze Jr. Biografian on kirjoittanut Maria. Kiitos! Christian Kane | Lindsey McDonald |
||||||
| Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer | |||||||