|
Makeaa mahan täydeltä / Band CandyKäsikirjoittanut Jane Espenson, ohjannut Michael Lange Buffy ja Giles ovat hautausmaalla partioimassa ja valmistautumassa tytön tulevaan tasokokeeseen. Vampyyri keskeyttää opiskelun hetkeksi, mutta Buffy hoitaa sen rutiinilla. Toisaalla pormestari huolehtii, kuinka voi maksaa demonille, joka on auttanut häntä pääsemään nykyiseen asemaansa. Mr. Trick kertoo järjestäneensä hommaan pätevän miehen, ja vakuuttaa kaiken sujuvan hyvin. Seuraavana päivänä koulussa Buffy on edelleen huolissaan kokeesta. Tyttö kertoo äitinsä ja Gilesin vahtivan lisäksi hänen jokaista askeltaan. Rehtori Snyder vain lisää oppilaiden työmäärää. Hän määrää opiskelijoita myymään karamelleja koulun orkesterin univormujen hyväksi, kuuluivatpa nämä itse siihen tai eivät. Buffy onnistuu myymään osan omista suklaistaan äidilleen, mutta vaikka hän kerjää lupaa, hän ei silti saa ajaa autolla. Myöhemmin Buffy treenaa loput karkit ostaneen Gilesin kanssa kirjastolla. Buffy sanoo lähtevänsä kotiin, mutta meneekin sen sijaan tsekkaamaan Angelin kunnon. Angel kyselee Scottista, mutta Buffy ei paljasta parin tehneen jo bänät. Kotiin päästyään Buffy jää kiinni omilla teillään kuljeksimisesta, eivätkä Joyce ja Giles ole ollenkaan iloisia asiasta. Buffy määrätään petiin aikuisten jäädessä keskustelemaan. Seuraavana päivänä Giles ei yllättäen ilmesty koululle. Huolestunut Buffy löytää miehen asunnoltaan, mutta kumma kyllä myös Joyce on paikalla. Giles selittää heidän suunnittelevan Buffyn tulevaa aikataulua. Buffy hyväksyy selityksen mukisematta, kun hänen äitinsä samassa tarjoaa tytölle tilaisuutta ajaa autolla. Buffyn ajotaidot eivät kuitenkaan ole parhaat mahdolliset, ja mukaan päässyt Willow saa pelätä kyydissä kun he kaahaavat Bronzeen. Kun Buffy ja Willow saapuvat paikalle Oz bändeineen on esiintymässä mitä kummallisimmalle yleisölle. Jostakin syystä Sunnydalen aikuiset ovat vallanneet baarin. Jopa rehtori Snyder on paikalla. Buffy, Willow ja Oz lähtevät autolla etsimään Gilesia rehtorin roikkuessa kannoilla. Pian porukka kuitenkin joutuu kolariin, kun toinen auto törmää heihin. Toisaalla vanha tuttu Ethan hommailee Mr. Trickin alaisuudessa suklaapatukoiden parissa. Joyce ja Giles taas kuljeskelevat kaduilla. Giles, eli Ripper, ei tosiaankaan ole entisellään - hän mm. varastaa Joycelle kaupan näyteikkunasta tämän ihaileman takin. Poliisin tullessa ihmettelemään hälytintä Giles mukiloi miehen ja näpistää tämän aseen. Sitten pariskunta alkaa muhinoida poliisiauton etupellillä. Buffy ystävineen tajuaa karkkien olevan yhetydessä kummiin tapahtumiin. Willow ja Oz lähtevät etsimään Xanderia ja Cordeliaa sekä infoa karkkeihin liittyvistä kirouksista. Buffy taas lähtee Snyderin kanssa etsimään karkkien alkulähdettä. Matkalla Buffy yhyttää Gilesin ja äitinsä, jotka saavat luvan lopettaa toistensa lääppimisen ja lähteä mukaan. Tehtaalla Buffy löytää Ethanin. Gilesin ja Buffyn jahdatessa miestä Snyder koettaa iskeä Joycea. Pian kiinnisaatu Ethan paljastaa että aikuiset täytyi saada pois tolaltaan, jotta pormestari saisi Lurconis-demonille tarkoitetun maksunsa kerätyksi ilman että ihmiset syyttäisivät muita kuin itseään. Toisaalla vampyyrit nappaavat sairaalan vastasyntyneet vauvat mukaansa. Buffy soittaa kirjastolle, jotta muut selvittäisivät millainen demoni Lurconis on. Kun selviää, että pormestari on aikeissa syöttää Lurconikselle rituaaliaterian, joka koostuu vauvoista, kaikkien järkytys on suuri. Ethan jätetään käsirautoihin ja Buffy kumppaneineen säntää sairaalalle. Siellä he huomaavat olleensa liian myöhässä ja alkavat pohtia mistä ryöstetyt vauvat voisi vielä tavoittaa. Giles muistaa, että Lurconis elää viemäreissä. Tie vie siis maan alle, missä Mr. Trick ja pormestari ovat odottamassa Lurconiksen saapumista lasten kanssa. Buffy tekee selvää muutamasta vampyyrista Joycen ja Gilesin keskittyessä vauvoihin. Pormestari ja MR. Trick pääsevät pakenemaan, mutta Lurconis poltetaan elävältä. Seuraavana päivänä aikuiset ovat ennallaan, rehtori mukaanluettuna. Buffy päivittelee äidilleen ja Gilesille, että oli onni että hän sai heidät napattua ennen kuin heidän käytöksensä meni överiksi. Gilesin ja Joycen käytös kuitenkin kertoo, että jotakin oli jo tapahtunut ennen tytön paikalle saapumista. |
||||||||||
| Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer | |||||||||||