|
Täydenkuun kirous / PhasesKäsikirjoittaneet Rob Des Hotel & Dean Batali, ohjannut Bruce Seth Green Oz ja Willow keskustelevat koulun käytävällä edellisillan treffeistään. Willow koettaa vihjailla Ozille kuinka mukavaa heillä oli (olisi aika jo suudella!) muttei poika tunnu tajuavan, ja tyttö poistuu turhautuneena Buffyn luokse. Hän valittaa ystävälleen ettei koko touhusta tunnu tulevan mitään. Buffy taas kertoo, että elämä ilman Angelia on hankalaa, mutta että hän tulee selviytymään. Larry, koulun kähmijä, taas kyselee Ozilta yksityiskohtia tämän suhteesta Willow'hin. Illalla Xander ja Cordy ovat autossa viettämässä pusipusihetkeä, mutta Xander vain valittaa tytölle Willowista ja Ozista. Kun poika vielä väittää kuulevansa ääniä auton ulkopuolelta tympääntyy Cordy täysin ja pari on jo lähdössä kotiin. Yhtäkkiä auton katon läpi työntyy kuitenkin käsi ja riitelevä pari ei enää kiljukaan toisilleen vaan yhdessä. He saavat ihmissuden heivattua kyydistä ja ajavat kiireen vilkkaa pois. Seuraavana päivänä koulussa jengi tutkiskelee auton kuntoa. Giles on innoissaan koko ihmissusi-myytin tutkimisesta, mikä saa Buffyn heittämään taas sarkastisen kommentin Gilesin vapaa-ajankäytöstä. Sitten oppilaat suuntaavat liikuntatunnille, jolla käsitellään itsepuollustusta. Oz ja Willow vaikuttavat koko ajan läheisltä, mikä saa Cordy-paran turhautumaan Xanderin vain vaahdotessa kaksikosta. Larry kertoo koiran purreen häntä, mikä taas saa Ozin paljastamaan että hänen serkullaan on myös melkoisen terävät hampaat. Larry machoilee eräälle tytölle, Teresalle, mutta Buffy saapuu puollustamaan häntä. Willow muistuttaa, että nyt Buffy ei tosiaan saa paljastaa voimiaan. Tyttö koettaakin ensin esittää heikkoa, mutta Larryn jatkaessa seksististä käytöstään ei Buffy mahda itselleen mitään vaan lätkäyttää jätkän maahan kunnon kaarella. Upsis. Myöhemmin kirjastossa Giles selittää tutkimustuloksiaan ihmissusista Buffylle, Xanderille ja Williow'lle. Ihmissutta ei kuitenkaan päätetä tappaa sen ollessa tavallinen ihminen suurimman osan ajasta. Yöllä Buffy ja Giles lähtevät metsästämään petoa ja törmäävät toiseen henkilöön samalla asialla. Joutuessaan metsästäjän verkkoon he tutustuvat Cainiin. Bronzessa Willow ja Cordy viettävät yllättäen aikaa yhdessä juoruillen poikien typerästä käytöksestä. Samassa ihmissusi rynnii sisään aiheuttaen suurta pelkoa ihmisissä. Buffy saa ihmissuden napattua, mutta se pääsee pakenemaan. Cain sättii tyttöä ja sanoo tämän olevan vastuussa ihmisistä, jotka kuolevat pedon ansiosta. Samaan aikaan Angel väittää kadulla kulkevalle Teresalle olevansa Buffyn ystävä ja tytön luottaessa häneen käy kimppuun. Ihmissusi löytää Teresan veren ansiosta ja Angel jättää ruumiin lojumaan pedon tuijottaessa kuollutta tyttöä. Buffy kuulee myöhemmin illalla radiosta Teresan kuolemasta ja tuntee syyllisyyttä luulleessaan hänen kuolleen ihmissuden vuoksi.
Xander yrittää ristikuulustella Larrya mutta saakin selville shokeeraavia uutisia: Larry on homo. Lisäksi Larry jää siihen käsitykseen että hän ja Xander jakavat saman seksuaalisen suuntaumuksen, mikä hirvittää Xanderia. Myöhemmin Xander ja Buffy lähtevät Teresan luo ja saavat selville, ettei tyttö ollutkaan ihmissuden vaan vampyyrin tappama. Teresa nousee yhtäkkiä ja käy Buffyn kimppuun välittäen viestin Angelilta. Xander tappaa vampyyrin ja lohduttaa sitten tyttöä. Toisaalla Cain valmistautuu viimeiseen iltaansa ihmissusijahdissa aivan kuten Giles ja Buffykin. Oz taas on sitomassa itseään kiinni estääkseen uhrien syntymisen kun Willow saapuu hänen luokseen puhumaan heidän suhteestaan. Oz koettaa ajaa tytön pois mutta Willow on päättänyt saada sanottavansa sanotuksi. Vääjäämättä Oz alkaa kuitenkin muuttua ihmissudeksi ja lähtee sitten ajamaan tyttöä takaa. Järkyttynyt Willow kaatuu metsässä mutta säästyy hyökkäykseltä ihmissuden haistaessa jotakin ja kääntyessä toiseen suuntaan. Säikähtänyt Willow rynnii koululle paljastamaan ihmissuden henkilöllisyyden Gilesille ja Buffylle, mutta huolehtii siitä, ettei Ozia saa tappaa. Cain yrittää houkutella ihmissutta tuoreella lihalla, mutta ennen kuin mies saa Ozin ammuttua Buffy hoitaa hänet pois tieltä ja koettaa sitten itse napata suden. Giles koettaa ampua sutta nukutuspistoolilla muttei saa tähdättyä kunnolla. Lopulta Willow ampuu Ozia. Cain haukkuu muita hellämielisyydestä. Hän päivittelee ettei ole ihmekään että Sunnydale vilisee kaikkia otuksia kun kaupungissa ei ole ketään joka voisi taistella niitä vastaan. Buffyn vääntäessä hänen aseensa mutkalle mies kuitenkin rauhoittuu kummasti. Seuraavana päivänä Willow ja Oz keskustelevat suhteestaan. Oz tarjoutuu jättämään tytön rauhaan, mutta Willow kieltää tämän ja sanoo pitävänsä siitä, että poika on lähettyvillä. Sitten tyttö poistuu mutta palaa nopeasti takaisin ja suutelee Ozia. Lopulta poika ei voi muuta kuin katsoa tytön perään ja tokaista olevansa rakastunut ihmissusi. |
||||||||||
| Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer | |||||||||||