x x x VALITTU x x x x x x x

Perustietoa
x Taustatietoa
x Buffy
x Angel
x Jaksot
x Kuka kukin on

Pintaa syvemmällä
x Luettavaa
x Leffat
x Musiikki
x Kirjat

FinBuffya
x Tapaamiset
x Projektit
x Caritas

Viihdy
x Viihdy
x Pikkukivaa
x www

Sivusto
x Sivuinfo
x Sivukartta
x Palautelomake
x Vieraskirja

Buffy: kausi1

Noitatemppuja / The Witch

Kirjoittanut Dana Reston, ohjannut Stephen Cragg

Buffy päättää Gilesin estelyistä huolimatta koettaa päästä koulun huutosakkiin. Karsinnat muodostuvat vaarallisiksi, kun erään kokelaan kädet syttyvät yhtäkkiä palamaan ilman mitään selvää syytä. Kaikki ovat kummissaan tapahtuneesta, mutta karsinnat jatkuvat. Buffyn lisäksi myös Cordelia sekä Willow'n vanha ystävä Amy pyrkivät joukkueeseen. Kun tulokset lopulta saapuvat Cordelia on päässyt joukkueeseen, Buffy on ensimmäisellä varasijalla, ja Amy kolmannella. Buffy ottaa tilanteen rauhallisesti, mutta Amylle se on suuri isku. Hänen äitinsä oli todella mestarimainen cheerleader, joten hän tuntee paineita perinteen jatkamisesta.

Sokaistunut Cordelia

Lisää kummia tapahtuu, kun Cordelia yrittää läpäistä ajokokeensa autokoulussa. Hän ajaa täysin holtittomasti. Kun Buffy saa pelastettua hänet käy ilmi, että Cordelian pupillit ovat kadonneet ja tällä on silmissään enää vain valkuaiset. Biologian luokassakin tapahtuu outoja; eräs toinen huutosakin jäsen huomaa, ettei pysty puhumaan - hänen suunsa on kadonnut! Giles päätyy siihen lopputulokseen, että ainoastaan noituus olisi voinut aikaansaada nuo tapahtumat ja koska vain huutosakin jäsenille on tehty pahaa - siispä syyllinen on joku, joka tahtoo todella kovasti päästä joukkueeseen. Epäilykset kääntyvät heti Amyyn - olivathan karsintojen tulokset hänelle oikea shokki.

Buffy ystävineen päättää testata Amyn. Jos ihminen harjoittaa noituutta ja hänen iholleen laittaa erästä tiettyä liuosta, iho muuttuu vihertäväksi. Amy ei läpäise testiä puhtain paperein, ja epäilykset ovat varmistuneet. Ikävä kyllä Amy on nyt myös tajunnut että häntä epäillään. Siispä hän valitsee seuraavaksi uhrikseen Buffyn.

Huutosakki harjoituksissaan

Seuraavana päivänä Amyn loitsu alkaa vaikuttaa. Buffy alkaa käyttäytyä todella ylienergisesti ja hilpeästi, aivan kuin olisi pahasti humalassa. Huutosakin harjoituksissa hän käyttäytyy niin omituisesti, että hänet potkaistaan pois joukkueesta, ja Amy saa hänen paikkansa. Xander ja Willow raahavat Buffyn ulos liikuntasalista ja hän pyörtyy heidän käsivarsilleen. Buffyn herättyä hän tuntee olonsa huonoksi - Amyn taian ansiosta elämä valuu hitaasti pois hänen ruumiistaan. Giles epäilee, että Buffylla on ainoastaan muutama tunti elinaikaa ja he suuntaavat Amyn talolle.

Kun he vihdoin saapubvat talolle, Buffy tajuaa, että noita ei olekaan Amy vaan tämän äiti, Catherine. Hän vaihtoi vartaloita tyttärensä kanssa, koska halusi olla jälleen nuori. Hän tahtoi myös päästä takaisin huutosakkiin, kuten nuoruutensa kultaisina päivinä. Giles löytää taian, jolla pysäyttää Catherine ja he palaavat nopeasti koululle. Kemian luokassa on taikaan tarvittavat ainesosat, ja he aloittavat valmistelut.

Samaan aikaan huutosakki on kannustamassa koripallojoukkuetta voittoon. Amyn ruumiissa oleva Catherine vaistoaa, että Buffy ystävineen on aikeissa taikoa ja ryntää estämään heitä. Giles ennättää juuri lopettaa loitsun kun hän saapuu paikalle, ja Amy ja Catherine palaavat takaisin omiin vartaloihinsa. Buffy on taas voimissaan ja alkaa taistella Catherinen kanssa. Catherine koettaa voittaa Buffyn loitsunsa avulla, mutta Buffy kääntää taian peilin avulla koskemaan noitaa.

Seuraavana päivänä kaikki on palannut normaaliksi. Buffy ja Amy on taas tiputettu huutosakin varajäseniksi, ja Amy kertoo muuttaneensa asumaan isänsä kanssa ja rakastavansa uutta elämäänsä. Kun he kulkevat palkintokaapin ohi, erään Catherinen voittaman palkintopatsaan silmät liikkuvat - hänet on loihdittu vangiksi sen sisälle.

EdellinenEpisoditSeuraava

Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer