x x x VALITTU x x x x x x x

Perustietoa
x Taustatietoa
x Buffy
x Angel
x Jaksot
x Kuka kukin on

Pintaa syvemmällä
x Luettavaa
x Leffat
x Musiikki
x Kirjat

FinBuffya
x Tapaamiset
x Projektit
x Caritas

Viihdy
x Viihdy
x Pikkukivaa
x www

Sivusto
x Sivuinfo
x Sivukartta
x Palautelomake
x Vieraskirja

Buffy: kausi1

Ennustus / Prophecy Girl

Käsikirjoittanut ja ohjannut Joss Whedon

Xander mietiskelee kuinka kertoa Buffylle tunteistaan. Willow toimii apulaisena ja kuuntelee haaveillen Xanderin yritelmiä tunnustaa rakkautensa. Samaan aikaan Buffy on tapansa mukaan metsästämässä. Tyttö laskee illan saldoksi kolme vampyyria. Toisaalla Giles kääntää kirjastossa erään kirjan tekstiä ja löytää erittäin ikävän ennustuksen. Siinä sanotaan että Master Vampire tulee nousemaan ylös maanalaisesta vankilastaan ja vampyyrintappaja tulee kuolemaan. Yhtäkkiä maa alkaa järkkyä joka puoella Sunnydalea. Maan alla Master Vampire riemuitsee. Maanjäristys on hänelle merkki siitä, että hänen aikansa on tulossa.

Aamulla Buffy tapaa Gilesin kirjastossa. Mies on hieman poissaoleva mietiskellessään ennutusta, mutta ei kerro Buffylle mitä hänellä on mielessään. Tyttö poistuukin pian biologian tunnille. Tunnin jälkeen Xander kertoo Buffylle tunteistaan, mutta valitettavasti tämä ei tunne samoin. Pettynyt poika poistuu lyötynä paikalta.

Kirjastossa Giles keskustelee neiti Calendarin kanssa. Tämä on huomannut, että kaikenlaista outoa on ollut tapahtumassa ja epäilee että Giles tietää syyn. Giles ei kuitenkaan paljasta mitään, käskee vain Jennyä etsimään lisää tietoa veli Lucasta, joka on lähettänyt kummallisia sähköposteja koskien Valittua ja ennustusta. Jenny myöntyy mutta vannottaa Gilesia selittämään kaiken myöhemmin.

Tyttöjen pukuhuoneessa Buffy huomaa että hanasta valuu verta. Hän lähtee kertomaan asiasta Gilesille, joka on syventynyt keskustelemaan Angelin kanssa. Buffy ilahtuu ja jää kuuntelemaan keskustelua. Seuraa tyrmistys - hän saa tietää kuolevansa. Järkyttynyt Buffy sanoo jättävänsä tappajanhommat ja lähtee nostelemaan.

Colin, Valittu, johdattaa Buffyn mestarinsa luo

Kotona masentunut Buffy käy läpi valokuva-albumiaan, kun hänen äitinsä tulee huoneeseen kyselemään tyttärensä kuulumisia. Buffy koettaa aikeessaan onnistumatta saada heitä lähtemään kauopungista joksikin aikaa. Joyce käsittää väärin ja luulee tyttärensä surevan tulevia tanssiaisia ja sitä ettei 'oikea' henkilö pyytänyt tätä sinne. Hän yllättää Buffyn kauniilla, valkealla tanssiaispuvulla.

Seuraavana päivänä koulussa Cordelia on raivona, sillä hänen ystävänsä Kevin on jättänyt saapumatta paikalle, vaikka tämän olisi pitänyt auttaa häntä tanssiaisten järjestelyissä. Willow on myös paikalla auttamassa Cordya. Yllättäen tytöt kuitenkin löytävät Kevinin ja pari muuta oppilasta kuolleina. Vampyyrit ovat käyneet koululla mellastamassa. Willow'n kerratessa tapahtunutta Buffylle tämä tajuaa ettei hän voi noin vain sanoutua irti ja jättää vampyyrien tappamista. Velvollisuus voi olla ikävä, mutta sitä ei voi paeta.

Master Vampire ja uhrilammas

Kirjastoosa Giles on kertonut Jennylle mitä on odotettavissa. Jenny kertoo veli Lucan kadonneen mutta lähettäneen ennen sitä viimeisen viestin, erään jakeen Raamatusta. Jakeen pohjalta pari päättelee, että Valittu on lapsi. Buffy saapuu paikalle. Giles sanoo, ettei Buffy saa missään nimessä kohdata Master Vampirea vaan hän tulee tekemään sen tytön sijasta. Buffy ei jaksa kuunnella vastaväitteitä vaan vetää Gilesilta tajun kankaalle. Ulkona Colin, Valittu, odottaa Buffya ja johdattaa tämän maan alle.

Kirjastolla Xander ja Willow saavat kuulla Buffyn lähdöstä. Xander menettää malttinsa ja päättää lähteä tukijoukoiksi. Hän lähtee Angelin asunnolle, ja pakottaa tämän tulemaan mukaansa oppaaksi. Kirjastolla muut mietiskelevät, missähän Helvetinsuun mahdollinen aukeamispaikka voisi sijaita. Willow ehdottaa Bronzea muistaessaan aiemman 'elonkorjuun' ja hän suuntaa sinne Jennyn kanssa. Jotakin odottamatonta kuitenkin tapahtuu - vampyyrit alkavatkin lähestyä kirjastoa. Jenny ja Willow ovat jo saarroksissa, kunnes Cordelia saapuu autoineen pelastavana enkelinä.

Angel ja Xander löytävät Buffyn, joka on lakannut hengittämästä

Toisaalla Master Vampire kertoo Buffylle, että vain tämän saapuminen mahdollisti hänen vapautumisensa. Hän juo tytön verta, ja antaa tämän sitten vaipua vesialtaaseen. Master Vampiren lähdettyä Angel ja Xander saapuvat paikalle. Angel ei hengitä, mutta Xander pystyy antamaan Buffylle elvytystä. Pian tämä yskiikin vettä keuhkoistaan. Henkiin palannut Buffy lähtee estämään Master Vampiren aikeita uudella päättäväisyydellä. Kirjastolla lattian alta on ilmestynyt valtava hirviö - Helvetinsuu on auennut.

Buffy ja Master Vampire ottavat uusintamatsin maan päällä ja tällä kertaa Buffy selviytyy voittajana. Master Vampiren kuollessa Helvetinsuu vetätyy jälleen kiinni. Buffy saa kuulla kolmannen kohteliaisuuden puvustaan - Angelilta. Pelastettuaan maailman porukka lähtee juhlimaan tanssiaisiin kohti Bronzea.

EdellinenEpisoditSeuraava

Valittu 1999 - 2007 © Anna-Leena / this site is not official / legal disclaimer